maanantai 3. marraskuuta 2014

Design hill

Designhill on  Halikossa, Helsinki-Turku moottoritien varrella sijaitseva miellyttävä taukopaikka. Se on perheyritys jonka perusti Pinetan toimitusjohtaja Tony Pelander. Hänen vaimonsa Anu Pelanderin tullessa mukaan perheyritykseen myymälän kokokin kasvoi. Anu on ollut töissä sekä Suomessa että myös ulkomailla. Pitkän ja monipuolisen työkokemuksen myötä hän oli synnyttänyt hyvät kontaktit ja luottamukselliset suhteet tavarantoimittajiin, jotka lähtivät ennakkoluulottomasti mukaan Designhill hankkeeseen. Yhdessä heidän kanssaan he kehittivät Designhillin myymälän, tuotevalikoiman ja konseptin. Designhill on kotimainen tehdas, Pinetta- Tuote Oy on valmistanut puutuotteita suomalaisesta puusta joita on myynnissä Designhill:ssä. Design hillistä löytyy monenlaisia brändejä Pinetan tehtaanmyymälän lisäksi. Design Hill:n sanojen mukaan kaupankäynnin pitää olla reilua, vastuullista sekä ympäristöä kunnioittavaa. 
Työtehtäviä oli paljon erilaisia kuten; paketointia, kassalla oloa, siivoamista, esillepanojen tekoa, hinnoittelua sekä hintalappujen tekoa, lastien purkamista, silittämistä, merkkeihin tutustumista, vaatteiden hälyttämistä, teippaamista sekä teipin poistoa mutta suurimmaksi osaksi työharjoitteluani kuului esillepanojen tekoa. Se oli ja on edelleen todella haastavaa mutta monenlaisia oppeja jäi käteen.

Design hillissä oli tosi kiva suorittaa työharjoittelu koska paikka sekä työkaverit olivat jo entuudestaan tuttuja kun aikaisemman työharjoittelun jälkeen olen ollut sielä töissä aina silloin tällöin. Myös kivan ja mielenkiintoisen harjoittelusta teki monipuoliset tehtävät ja uudet haasteet. Viimeisimmässä työharjoittelu jaksossa pääpaino oli asiakaspalvelussa mutta nyt oli myymälän somistuksissa sekä esillepanoissa. Myymälässä myydään todella paljon kaikkea erinlaista vaatteista pussilakanoihin ja astioista pyykkikoriin, joten tutustumista tuli monenlaiseen. Kaikki päivät olivat erilaisia joten rutiinejakaan ei sinäänsä syntynyt ja esillepanoja tehdessä sai itse aika vapaasti somistaa ja käyttää luovuutta ja mielikuvitusta.

Tässä kuvia esillepanoista yms. joita tein harjoitteluni aikana:


ennen...
 jälkeen...

 ennen...

jälkeen...

Vaatepuolen siistimistä

työasua

ennen...

jälkeen...

ennen...

jälkeen...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti